Moottoritie Järvenpäästä Lahteen on ensimmäinen Suomessa ja Pohjoismaissa elinkaarimallilla toteutettu tiehanke.  Lue lisää
Kuva: Tieyhtiö Nelostie Oy


Elinkaarimallien sopimuskokonaisuudet laajoja

Perusajatuksena elinkaarihankinnassa on se, että samaan sopimuskokonaisuuteen liitetään suunnittelun ja rakentamisen lisäksi rakennuksen ylläpitopalveluita ja mahdollisesti myös sen käyttäjille tarjottavia palveluita. Toimitilainvestoinnin omistusjärjestelyt ja rahoitus voivat olla myös osa kilpailutettua sopimuskokonaisuutta.

Rakennusten ja niihin liittyvien palveluiden elinkaarihankinnoissa on oleellista, että tilaaja hakee toimivaa, kokonaistaloudellisesti edullista ratkaisua, joka toteutetaan yhtenä kokonaisuutena. Toteuttajalla on tällaisessa sopimuksessa mahdollisuuksia vastata asiakkaansa tarpeisiin kehittämällä rakennuksen elinkaariominaisuuksia ja valitsemalla elinkaaritaloudellisesti mahdollisimman kestäviä ratkaisuja.

Yksinkertaisimmillaan rakennuksen hankinta elinkaariperiaatteella tarkoittaa kiinteistön hoito- kunnossapitotehtävien lisäämistä samaan sopimuskokonaisuuteen suunnittelun ja rakentamisen kanssa. Kokonaisuutta voidaan täydentää käyttäjäpalveluilla kuten aula-, vartiointi- ja ravintolapalveluilla tai vaikkapa postin jakelulla, jos tilaaja niin haluaa.

Hankintakokonaisuus laajenee, jos kiinteistö jää sovituksi ajaksi toteuttajan tai elinkaarihanketta varten perustetun yhtiön omistukseen. Tilaaja voi esimerkiksi varata mahdollisuuden ostaa kiinteistö itselleen sopimusjakson lopussa tai edelleen jatkaa sopimusta toteuttajan kanssa. Omistuksen siirtymiseen tilaajalta toteuttajalle liittyvät yleensä myös hankkeen rahoitusjärjestelyt.





  Avainkäsitteitä:
  Tilaaja
  Elinkaariedullisuus
  Kannustavat
  maksuperusteet